Voi joutua itkemään vähän jos on antanut kesyttää itsensä

- Kuka sinä olet? pikku prinssi kysyi. Olet hyvin sievä…
- Minä olen kettu, sanoi kettu
- Tule leikkimään kanssani, pikku prinssi ehdotti. Olen niin surullinen…
- En voi leikkiä kanssasi, sillä minua ei ole kesytetty.
- Ai! Anteeksi, sanoi pikku prinssi
.Mutta hetken mietittyään hän lisäsi:
- Mitä tarkoittaa >kesytetty- Kesytetty on sama kuin >solmia siteitä..<
- Solmia siteitä?
- Aivan niin, sanoi kettu. Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikkupoikaa.. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa… - Ahaa, alan ymmärtää sanoi pikku prinssi. On eräs kukka… luulen, että se on kesyttänyt minut…
- Saattaa olla, kettu sanoi. Maan päällä sattuu kaikenlaista…
- Elämäni on yksitoikkoista. Ikävystyn vähitellen. Mutta jos sinä kesyttäisit minut, tulisi elämäni aurinkoiseksi. Oppisin tuntemaan äänen, joka olisi erilainen kuin kaikki muut. Muut askeleet saavat minut ryömimään maan sisään. Sinun askeleesi kutsuisivat kuopastani kuten ihana soitto. Ja katso! Näetkö tuolla vehnäpellot? Minä en syö leipää. Vehnä on minulle tarpeetonta. Ja se on murheellista. Mutta sinulla on kullankeltaiset hiukset. Olisi ihanaa kun kesyttäisit minut! Vehnä, joka on kullankeltaista, muistuttaisi minua sinusta. Ja rakastaisin tuulen suhinaa vehnäpellossa… Kettu vaikeni, ja katseli kauan pikku prinssiä. 

- Ole hyvä… kesytä minut! se sanoi.
- Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.
- Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!
- Mitä minun tulee tehdä? pikku prinssi kysyi.
- Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi…
Pikku prinssi tuli takaisin seuraavana päivänä.
- Olisi ollut parempi palata samaan aikaan, sanoi kettu. Jos esimerkiksi tulet kello neljältä iltapäivällä, niin jo kolmelta alan olla onnellinen. Mitä pidemmälle kello ehtii, sitä onnellisemmaksi tulen. Kello neljän maissa alan jo hermostua ja olla levoton; saan oppia onnen hinnan! Mutta jos sinä saavut mihin aikaan hyvänsä, en voi milloinkaan tietää, koska minun pitäisi valmistaa sydämeni… täytyy olla perinteitä!
 

 

Niinpä Pikku prinssi siis kesytti ketun. Ja kun eronhetki lähestyi sanoi kettu:
- Voi…! Kuinka tulenkaan itkemään
- Se on oma syysi sanoi pikku prinssi, en minä halunnut sinulle mitään pahaa, mutta itsehän pyysit, että kesyttäisin sinut…
- Aivan niin, kettu sanoi.
- Mutta nyt alat itkeä! pikku prinssi sanoi.
- Mutta silloinhan et voittanut mitään…
- Voitinpas, sanoi kettu, voitin vehnän kultaisen värin. Voi joutua itkemään vähän jos on antanut kesyttää itsensä. Ja kettu lisäsi:
- Mene takaisin katsomaan ruusuja. Silloin ymmärrät, että omasi on aivan erilainen kuin kaikki muut maailmassa. Kun sitten tulet ottamaan minulta jäähyväisiä, niin lahjoitan sinulle erään salaisuuden.
Pikku prinssi meni takaisin katsomaan ruusuja.
- Ette te ole ollenkaan samanlaisia kuin minun ruusuni, te ette ole vielä mitään, hän sanoi niille. Kukaan ei ole kesyttänyt teitä, ettekä te ole kesyttänyt ketään. Te olette samanlaisia kuin minun kettuni aluksi. Se oli vain aivan tavallinen kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta minä tein siitä ystäväni, ja nyt se on ainutlaatuinen maailmassa.
Ja ruusut olivat hyvin noloja.
- Te olette kauniita, mutta te olette tyhjiä, hän sanoi vielä. Ei teidän puolestanne voi kuolla. Tietenkin joku tavallinen ohikulkija voisi luulla, että minun ruusuni on samanlainen kuin te. Mutta se yksinään on teitä kaikkia tärkeämpi, koska minä olen juuri sitä kastellut. Koska juuri sille tein tuulensuojan. Koska juuri sen lehdiltä tapoin toukat (paitsi niitä paria kolmea, jotka jätin sitä varten, että kukka saisi nähdä perhosia). Koska juuri sen olen kuullut valittelevan tai kehuskelevan itseään tai joskus vaikenevankin. Koska juuri se on minun ruusuni.
Ja hän tuli taas ketun luo.
 

 

- Jää hyvästi…
- Hyvästi, kettu sanoi. Nyt saat salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen: Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.
- Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä, pikku prinssi toisti paremmin muistaakseen.
- Aika, jonka olet tuhlannut ruusullesi, tekee siitä niin tärkeän sinulle.
- Aika, jonka olen tuhlannut ruusulleni… pikku prinssi toisti paremmin muistaakseen.
- Ihmiset ovat unohtaneet tämän totuuden, sanoi kettu. Mutta älä sinä unohda sitä. Sinun on vastattava aina siitä, mitä olet kesyttänyt. Olet vastuussa ruusustasi…
- Olen vastuussa ruusustani… pikku prinssi toisti paremmin muistaakseen.

Pikkuprinssi on todella hyvä, viihdyttävä ja ajattelemaan ajava kirja, mutta suurin rooli sillä on ollut minulle mun eläinrakkauden ymmärtämisessä. Eläimen ja ihmisen side on täysin erilainen, kuin kahden ihmisen välinen ja myös sen rakentaminen on erilaista. Itselleni on ollut aina paljon helpompaa rakentaa siteitä eläimiin kuin ihmisiin ja joihinkin ihmisiin solmin siteeni eläinten kautta, joidenkin ihmisten kanssa en tule toimeen ollenkaan heidän omien eläinsiteidensä vuoksi.
 
Koko kirjan minulle tärkeimmät lauseet ovat juurikin tuossa tekstissä. Ne ovat "Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt", "Voi joutua itkemään vähän jos on antanut kesyttää itsensä" (eihän sitä itse koskaan ole kesyyntymättä kun toista kesyttää) ja "Sinun on vastattava aina siitä, mitä olet kesyttänyt".

 

   

Syy nyt siihen miksi olen tätä tänään miettinyt paljon on se, että olen nyt taas sellaisessa pisteessä jossa joudun itkemään koska olen antanut kesyttää itseni.

Ihana Kamina pappa alkaa jo olla sen ikäinen etten usko että se enää kauaa terveenä pysyy ja mun luonne ei anna sitä myöden että katselisin hetkeäkään sairasta taikka kärsivää eläintä. Olenkin nyt tehny päätöksen Kaminan päästämisestä sateenkaarisilloille vielä kun se on hyvässä kunnossa ja kuolee onnellisena, pahimmassa tapauksessa mikä pitkittäisestä voisi seurata on se, että Kamina menisi nopeasti huonoon kuntoon (niinkuin varsinkin vanhoilla hiirillä on tapana) ja joutuisin itse Kaminan lopettamaan :( 

Tein aikoinani Pullan kanssa saman ratkaisun ja se on vieläkin mielestäni ollut silloin se paras mahdollinen ratkaisu. Olenhan vastuussa siitä, mitä olen kesyttänyt.

Perjantaina siis taas joudun hyvästelemään kesyttämäni rakkaan joka on kesyttänyt myös osan minua.

Kaikilta kuitenkin saan aina jotain pysyvää mukaani.

Pikkuprinssi (alkup. Le petit prince) Antoine de Saint-Exupéry 1943

Sneak peek

Mä oon nyt pikkuhiljaa saanut työpöytäni sellaiseen järjestykseen josta ihan pidän. Vähän vielä pyörittelen purkkeja ja purnukoita ja toisen nypläystyynyn paikak on vielä hiukan auki.

Haluan kuitenkin jakaa teille kuvan yhdestä ihan lemppari tavarastani, josta en oikein edes tiedä mikä sen alkuperäinnen tarkoitus on...kai se on vaan koristeeks tarkoitettu.

Siinä se on, valurautainen joku peura/kauris, jonka tinkasin itselleni viikkarissa pihakirppiksellä 7 eurolla. Ajattelin ensin tehdä siitä laukkutelineen mutta kun työpöytänu yläpuolelle jäi tyhjää tilaa, laitoin sen siihen ja keksin käyttää sitä korutelineenä. Eihän siihen kaikki mennyt, mutta tuossa nyt on nuo mitä käytän eniten. Aluksi ajattelin että olisin sprayanny sen jonkun jännän väriseks, mutta sopiihan se noinkin. Kuvaa työpöydästä ja sen ympäristöstä saatte kuvaa kun olen täysin tyytyväinen :)

Välillä tuntuu että tää mun peura rakkaus menee kohta ihan sairaaks. Mä inhoon ja pelkään normaalisti täytettyä eläimii, mutta nykyään jos se on joku peura niin rakastun siihen ihan täysin :O 

Varsinkin jos ne on sellaisessa ympäristössä joka ei muistuta sellasta mettsästysmajaa. 

Tässä pari esimerkkiä. 

Helsingissä sijaitsevassa kahvila Villipuutarhassa on  tällainen ihanuus.

Kat vonD:n työhuoneessa on kaksi valkoista  täytettyä peuraa! Pahoittelen kuvan laatua, mun piti ottaa screenshotti sarjasta kun en muuten löytäny.