Asiaa

Vakavaa ja vähemmän vakavaa.

Vakavat ensin. Olin työhaastattelussa maanataina ja meni silleen...normaalia hunommin. Olen normaalisti todella itsevarma, enkä anna vieraiden ihmisten vaikuttaa suoritukseeni, mutta nyt kyllä meni NIIN pieleen ettei toista :(
Kaikki muut olivat tyyliin tradenomeja hienoimmasta päästä ja muutenki, tuntu että niillä on paljon parempi pohja työhön ku mulla, mut todellisuudessa mulla on varmaan enemmän asikaspalvelukokemusta, mutta en oikeen osannut tuoda omia asioitan julki. Mua myös alkoi jännittää, koska minua avastapäätä istuva tyttö vapisi ja tärisi kauttaaltaan aina kun puhui. Mua hermostuttaa sellanen ihan hemmetisti, kun joku muu alkaa ihan näkyvästi jännittämään ja panikoimaan. Puhuin myös omaan tyyliini hiukan silleen kevyesti, enkä kauheasti kehunut itseäni...muut kehuvat otsensä maasta taivaaseen...sanoin myös ihan rehellisesti senkin etten välttämättä tule kaikkien kanssa toimeen, mutta se ei koskaan ole vaikuttanut työhöni, ja että pidän oman ja työkavereiden henkilkohtaiset asiat työstä erillään. Kaikki tietty sen jälkeen ylistivät kuinka hyvin tulevat toisten ihmisten kanssa toimeen...
Musta vielä sellasseella kummallisella tavalla tuntu, että ku puhuin, ni se haastattelija ei olisi millään halunnut kuunnella vaan oli jo hiukan sen jälkeen kun alotin vastata kysymykseen silleen: "Joo'o, no entä sitten Jenni, mitä mieltä oot?". Jäi aika tympeä kuva, mutta toivottavasti saan sen paikan. Huomenna sanoivat soittavansa. Oon jo valmistautunu siihen et sanovat että en pääse, joten hirveenä pettymyksenä/yllätyksenä se ei tuu. Harmittaa niin paljon vaan se haastattelu, että voinkin olla kaikessa näin huono :(

Huonona olemisesta tulikin mieleen yksi tosi raskas juttu. Mulla ja Jaffalla ei oikeen meen hyvin. Se alko siinä noin kuukausi sen jälkeen kun meille tuli, ni hyökkäileen mun kimppuun ihan ilman syytä. Se puree yhtäkkiä tosi kovaa (yleensä kädestä) ja jatkaa sen jälkeen olemistaan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Jaffa on jo todella iso ja voimakas ja käy mun kimppuun poikkeuksetta joka kerta kun menen sen huoneeseen ja pelkään sitä ihan oikeasti. Silloinkin puree heti ja kovaa kun koitan ottaa kiinni/syliin. En enää tiedä mitä teen, en pysty hoitamaan poikaa lainkaan ja asia ahdistaa mua jokapäivä ihan itkuun asti. En tiedä yhtään mitä oon tehny väärin, sillä mulla ei oo aikasemmin ollu kania (siis omaa). Tullessaankin se kyllä oli vilkas, eikä paljoa välitelyt musta, mutta aattelin sen vaan johtuvan siitä että kanilapsesta on mukavampi touhuta ku ihmetelä ihmisiä. Olin sen kanssa joka päivä monta tuntia, joskus vaan istun samassa huoneessa ja luin, joskus tein sille leikkitoreja ym. kivaa.
Toivon niin paljon että se rauhottuis, mutta eihän sekään auta mitään jos pelkään sitä. Oon nyt tosissani miettinyt luopumista ja jos Jaffasta luovun, ei tähän taloon astu enä yhtäkään jyrsijää tai kania saati mitään muutakaan terraariossa/häkissä/missän muussakaan raatussa tilassa elävää eläintä joka vaatii huomiota!

Mulla oli rottien kanssa kaikken suurin  ongelma se, että mua ahdisti ja harmtti että eläin saa huomiota, liikuntaa ja aktiviteettejä sillon kun mä päätän sitä antaa. Ihan eri on esim. kissojen kohdalla, ne hakee huomiota just sillon ku tuntuu siltä, pyytää leikkimään sillon ku tuntuu siltä ja menee omiin oloihinsa kun haluavat omaa rauhaa. Tästä syystä musta tuntui etten ole tarpeeksi hyvä rotille, ja niiden olot stressasi mua niin paljon, että päätin antaa ne kotiin jossa niistä pidetään oikeanlaista huolta.

Mutta niin, toisin kävi :`(
Minna jolle rotat "myin" (ei koskaan maksanut rotista, häkistä, tarvikkeista eikä ruoista mitään) jaksoi pitää rottia kuukauden. Kun sitten kuukauden jälkeen kysyin että missä maksu viipyy, hän ilmoitti luopuvansa rotista, johtui kuulemma naapurien valituksista hajusta. Sanoin sitten, että tuun hakeen ne, jolloin se sano löytäneensä jonku uuden kodin niille kaverinsa luota, jolla on ollu aiemminki rottia. Sanoin sitten että ok, mutta et haluan sen kaveri puh numeron jolle menevät ja että jos kaveri ei pystykkään ottaa rottia ni ne voi palautua mulle ihan koska vaan. No, käykin sitten Emmin kautta ilmi, että tää kys Minna kaveri joka oli ottamassa rottia (mukamas) olikin tyyppi jolla ei ole rottia koskaan ollukkaa, eikä todellakaan ollut varma ottaako rottia vai ei. Tämän jälkeen soitin ja vietsitin ahkerasti mutta vastausta ei tullut. Emmi ilmoitti sitten vielä myöhemmin että Petsiessä on myynti ilmotus pojista. Sillon suutuin ihan tosissaan ja sain tulenkatkuiseen viestiini vain vastaukseksi että se on laitettu ennen kuin oli taas saanut uuden ostaja kandidaatin ja aikookin pitää rotat itse jos ei hajuvalituksia enää tule. Sen jälkeen olen mutaman kerran lähettänyt viestä, mutta vastausta ei kuulu, liekö sitten tahallsta vai ei. Saattaa olla että Minna pelkää että penään rahojani, 100e hän lupasi rotsita ja isosta lintuhäkistä ja kaikista tarvikkeista maksaa. Sain sitten kesäkuussa tietää että rotat eivä enää Minnalla ole, ja kukaan ei tiedä  mihin ovat päätyneet. HARMITTAA NIIN PLAJON! Pojat olivat mulle kuitenkin tärkeitä, ja aluaisin tietää kuulumisia, mennä jopa katsomaan niitä, mutta eipä onnistu.
Jos joku tietää missä Rasse, Jesse ja Eka on, ilmottakaa! KIITOS!

Kuvassa Pulla-pappa Eka ja Rasse 

Olikohan vielä muuta...hmm...en tiedä, kaikki vaan stressaa ja ahdistaa niin paljon koko ajan. Tuo Jaffan tilanne ei ainakaan auta asiaan yhtään, en pysty olemaan kotona itkemättä.

Siihen ei vakavaan vois siirtyä pikkuhlijaa.
Eli oltiin möillä, Haapasaaressa ja ihan kivaa oli mökkeillä pitkästä aikaa, eli 5 vuoteen. Matkaa tehtiin yhtensä 5 tuntia. Eka 3 tuntia autolla ja siitä sitten jatkettiin 2 tuntia laivalla, jonka jälkeen vielä käveltiin saaren toiseen päähän mökkiin kaikkien tavaroiden ja kissojen kanssa. Ilma oli ihana koko reissun ajan, ellei oteta huomioon paluu laivamatkan sadetta, jossa kastuttiin kaikki :(
Oltiin joka ilta puusaunassa ja kissatkin ulkoili yhden päivän. En uskaltanu ulkoiluttaa hirveästi tosi kovan punpkivaaran takia :/  Käytiin joka päivä kyläkaupassa ja tehtiin hyvää ruokaa, herkuteltiin, pelattiin korttia ja yhtenä iltana uskallettiin jopa uimaan :D Käytiin myös Jonin kanssa Haapasaaren kirkossa, sillä mun yks suurin unelma ois päästä siinä pikkuisessa puukirkossa naimisiin :3 Se on niin kaunis ja paikkana mulle tosi tärkee.
Toivo oli reissun ajan hoidossa mun äidillä, ja äitihän ei olisi millään siitä luopunut kun ukkoa menin hakemaan. Siellä se oli kuulemma hengaillut vapaasti pitkin asuntoa ja vakipaikaksi oli muodostunut Juhan, äidin avomiehen toinen iso musta crocsi :DDD Siitä se oli tsiigaillut miten mailman pyörii, ihana mussu :3 Äitillä oli kuulemma käynyt enemmän vieraitakin Toivon hoitojakson aikan, ja kaikki olivat ukkelia ihaillet, vaikka eihän se hirveän vieraskorea lisko olekkaan :P

Toivon kanssa muuten menee oikein mallikkaasti! Eihän se mikään sylimyyry ole, mutta en sellaista herppiä halunnutkaan ja nyt on jo haaveissa toinen, joko cilli tai mada joka tulis asuun tohon Toivon vauvaterraan ku ukko muuttaa suurempaan. Oon niin ihastunu noihin herppeihin ja niiden olemiseen, huomaan välillä tuijjottelevani Toivon tekemisiä vaikka ois telkkari päällä :D

Noni, voisin alkaa pikkuhiljaa nukkumaan, en vaan usko et saan unta, ku ootan vaan sitä puhelua siitä työpaikasta!Pyydän Joilta pari kuvaa saarireissusta joita sitten lisäilen myöhemmin tänne ja sit tonne galleriaan. Kiitos ja anteeksi, myös kaloista!
(Ainii, oltiin muute häissäki, mut ne oli niin kivat että teen niistä ihan omas postauksen sitte ku ehdin!)